---16:10---

Outo olo. Mietin jatkuvasti, tulisinko muka yhtään onnellisemmaksi jos laihtuisin. En varmaankaan. Mutta olisinko edes itsevarmempi? Ehkä. Ja olisinko terveempi? En varmasti. Kaipaan sitä 52 kiloa, vaikka silloin se niin isolta määrältä tuntuikin. Sitten 50-kiloisena voisin melkein jo lopettaakin. Tai no, sitten kun pidän peilikuvastani lopetan. Vai huijaankohan vain itseäni tällä? No, ei voi mitään. Haluan vain laihtua. Haluan täyttää tyhjää elämääni tällä.
55.6 kiloa.
Tänään olen syömättä.

Mietin tässä, pitäisikö minun lisäillä tänne kuvia. En oikein tiedä, en jaksaisi pällistellä kauniita laihoja ihmisiä kovin pitkään. Mutta lisäsinpä tuon kuvan nyt kuitenkin. Joskus 'thinspo' toimii. Joskus taas iskee ahdistus, että "En minä ikinä tule olemaan noin kaunis." Mutta ihan totta. So what? Voin olla omannäköiseni. En haluaisi olla kuin jokin klooni. Mutta sitten on se ongelma, että peiliin katsoessani en tunnista itseäni. Säpsähdän. "Kuka kumma tuo on?" Ja sitten tajuan, että minähän se siinä. Mutta näytän niin erilaiselta peilissä, kuin millaisena itseni kuvittelen. Valokuvista puhumattakaan! Urgh. Kamera rumentaa, vihaan nenääni, pyöreää päätäni, pieniä silmiäni. 100 kuvasta löydän ehkä kaksi, joista pidän. Voisin antaa vaikka keskisormeni, jos vain voisin olla yhtä kaunis kuin hän. ->
Ja uskokaa pois, minulle keskisormen uhraaminen olisi ISO juttu. Menettäisinhän silloin kaikkein eniten käyttämäni kommunikointivälineeni, hur hur hur. Mutta mutta. Mietin, että välillä unohdan noiden kuvien kaunottarien olevan myös vain ihmisiä. Eivät he ole jotain taivaasta laskeutuneita enkeleitä, joilla ei ole huonoja tukkapäiviä, jotka eivät joskus turpoa, tai jotka eivät ikinä tunne itseään rumiksi. Joskus tosin tuntuu siltä, että kaikki ovat niin kauniita, ja minä vain olen tällainen epämääräinen sojottavatukkainen laiskiainen.

Tänään pitäisi mennä Ikeaan ostamaan tietokonepöytä. Läppärini keikkuu tällä hetkellä laatikkokasan huipulla, ja tässä viritelmässä on ainekset katastrofiin.


---22:39---

Selvisin sitten Ikea-reissusta. Löytyi hyvä pöytä ja korisysteemi lehdille, nyt vain pitää toivoa että kasasin ne oikein. Ei olisi kiva jos pöytä romahtaisi, etenkään kun vuodatin verta neljästä näpistä sitä kasatessani. Verenhimoinen ruotsalaispöytä, hrrr.
Noh, tuli sitten taas siivottua huonetta oikein urakalla, ihan hiki niskassa! Käy kunnon liikunnasta. Selvisin tänään syömättä, kumosin sisuksiini vain pullon Zeroa. Toivottavasti pystyn jatkamaan samalla linjalla ainakin perjantaihin asti... Tyhmäähän tämä on, tiedostan sen, mutta minkäs enää teet.