Laskin, että kuluneen 72 tunnin sisään olen nukkunut 6 tuntia. En voi olla 100% varma, mutta luulen että olen ainakin melkein oikeassa.
Mikä ihmeellisintä, minua ei vieläkään nukuta. Olen ylipirteä. Hiukan huolestuttaa se, että rintaani pistelee aika häijysti. Jostain muistan lukeneeni että joku ihminen joka oli valvonut liian pitkään kuoli, koska sen sydän petti. En tiedä onko se vain urbaani legenda vai kävikö näin ihan oikeasti, mutta kyllä se vähän silti pelottaa.
Haluaisin nukkua seuraavat 30 tuntia. Tein näin ehkä viikko sitten, heräten aina 6 tunnin unien jälkeen ehkä kymmeneksi minuutiksi, ja sitten painuvani takaisin nukkumaan.

Yksi mieheni parhaista ja vanhimmista ystävistä lähtee huomenna työharjoitteluun ulkomaille vuodeksi. Ja mitäs hän meinasikaan? Jäädä kotiin kuuntelemaan minun narinaani! Ei helvetti. Jotain rajaa. Patistin sen menemään elokuviin, ja ilahduin kun huomasin kuinka paljon tämä miestä ilahdutti. Etenkin, kun oli hiukkasen kinaa aiemmin. Nyt tosin osattiin molemmat vain puida asia rauhassa läpi eikä kummallekaan jäänyt paha mieli. Palasimme myös rituaalimaiseen kymmenen minuuttia kestävään hyvästelyyn, jota emme ole lähiaikoine tehneet. Kumpikin kun haluaa olla se viimeinen, joka sanoo "I love you". Höperöä, höperöä, höperöä. Mutta tällaiset pikku leperetelyt taitavat olla yksi niistä vähistä asioista, jotka pitävät minut vielä joten kuten kiinni elämässä.

Nyt testaamaan uusia unilääkkeitä, tämä nukkumattomuus on jo naurettavaa.