---23:37---

Juu, löysin sitten aikaa bloggaamiseenkin! Ja jopa keinon käyttää ääkkösiä, woot.
Täällä on ollut ihanaa. Viimenkin, en ole yksin. Olen parhaan ystäväni, rakkaan mieheni, kanssa. Nauretaan ja voidaan jutella ihan mistä vaan. Kaipasin tätä niin paljon!

Mutta mutta. Ei nyt ole ollut ihan ruusuilla tanssimista kuitenkaan (onko se ikinä?). Tänään käytiin syömässä ravintolassa. Joo-o, paniikki iski kun tajusin etten mitenkään voi tietää paljon kaloreita olen itseeni latonut. Eli mussutin siinä salaattia, vähän keittoa (annoin loput miehelle), ja pari palaa todella, siis TODELLA, kaloripommin näköisestä enchilladasta. Siinä sitten istuin ja naureskelin miehen Jamaicalais-imitaatiolle, ja tajusin jotain.
En voi antaa niiden pirun kaloreiden olla sisälläni.
Elikkäs mitä teinkään!
Painelin tietysti raflan vessaan ja annoin ylen, tajuten että olen vajonnut ihan uudenlaiseen pohjamutaan sen tehtyäni. Palasin hymyillen ja sanoin että olen okei.
Mentiin vielä syömään pari jäätelöäkin, joita en voinut oksentaa koska olimme ulkona pitkään.

Tuntui todella pahalta tehdä tällaista hänen selkänsä takana. Mutta en halunnut että hän alkaa taas stressaamaan bulimioinnistani. Joten hyssss. Salaisuus. Ihan minun ja bulimian välillä. Likainen, inhottava salaisuus.

Yritän keksiä, miten voisin välttää syömisen kahtena seuraavana päivänä. En usko, että onnistuu...mutta yritän. En HALUA huomata että kotona painan taas sen pirun 56, tai pahempaa 60, kiloa.

Yksi ihana juttu tosin. Olin jättänyt tänne paljon vaatteita viime kesänä, siinä 60-kiloisena, ja kokeilin niitä tänään. Vaatteet jotka olivat liian pieniä, olivat nyt sopivia eivätkä nolon kireitä. Ja niin. Pikkuriikkiset shortsini, jotka viimeksi olivat todella kireät, eivät enää todellakaan näytä makkarankuorilta päälläni! Lahkeissa on reilusti tilaa. Olisin hihkunut ilosta, ellei se olisi ollut niin epäilyttävää. :D

Katsokaas, minähän yritän parantua. Öhöm. Inhottaa. Inhottaa niin pahasti kaikki tämä valehtelu. Ehkä joskus kerron hänelle, ettei kaikki vieläkään ole hyvin.

Mutta nyt haluan nähdä hänen nauravan ja hymyilevän, tahdon ettei hän ole huolissaan. En halua enää masentaa häntä, koska hän tuntee olonsa niin voimattomaksi ongelmieni edessä. Haluan että hän on onnellinen.

Mutta ruoka-ongelmista huolimatta tunnen oloni turvalliseksi.

Viimeinkin.